Valaistussuunnittelu sisä- ja ulkotiloihin

Hyvä valaistus vaikuttaa ja vakuuttaa. Doventus Oy:n valaistussuunnittelija huomioi aina tarkasti kohteen esteettiset ja visuaaliset sekä rakenteelliset ja teknistaloudelliset tekijät.

Valoa kotiin, toimitiloihin ja pihoille

Valaistuksella on huomattavan suuri merkitys tilan käyttäjille. Ammattilaisen tekemän suunnitelman avulla kodista tulee entistä viihtyisämpi, toimiston työteho kasvaa ja liiketilan brändiviestintä vahvistuu. Doventus Oy:n valaistus- ja sisustussuunnittelija kartoittaa huolellisesti tavoitteesi ja varmistaa näin mieleisesi, viimeistellyn lopputuloksen.

Valaistus osana rakennuksen kokonaissuunnittelua

Valaistukseen kannattaa panostaa jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Kun valo tuodaan kokonaisuuteen mukaan jo projektin alussa, voidaan esimerkiksi ulko- ja pihavalaistukseen kiinnittää täysipainoisesti huomiota. Arkkitehdin, rakennesuunnittelijan ja valaistussuunnittelijan yhteistyöllä saavutetaan paitsi kustannustehokkuutta myös visuaalisesti saumaton kokonaisuus.

Ota yhteyttä